lauantai 18. helmikuuta 2017

Hammaslääkärillä

Heippa!
Eilen meillä kävi hammaslääkäri. Hevosten hammaslääkäri on sellainen eläinlääkäri, joka on perehtynyt vielä tavallista enemmän hevosten hampaiden hoitoon. Hevosten hampaat tarkastetaan tavallisemmin kerran vuodessa. Jos hevosella on jotain epäilyttävää, se vaikka pureskelee huonosti heiniä, silloin on syytä pyytää eläinlääkäri katsomaan suun tilanne vaikka puolen vuoden välein. Minun hampaat ovat niin kauniit ja lähes täydelliset, joten minun hampaiden hoidoksi riittää raspaus, eli purupintojen hionta, kerran vuodessa. Kanelin suu oli myös hyvässä kunnossa. Lilli-paralla olikin sitten reikiä ja jopa muutama lohjennut hammas. Hevosella saattaa olla reikiä, mutta ne normaalisti kasvavat takaisin umpeen eikä paikkaamista tarvita, mutta Lillillä saattaa olla myös lohjenneesta hampaasta särkyä.  Niinpä Lilli sai käskyn lähteä hevosklinikalle hammasröntgeniin.

Kanelia raspataan. Suunavaaja pitää sen suun auki niin Reija-lääkäri pystyy työskentelemään.  Jotta Kaneli pysyy rauhallisena eikä sitä pelota, se on saanut pienen tujauksen rauhoitusainetta.

Ensin suuta huuhdotaan, sitten se raspataan sähköraspilla.


Näin valtavan hieno suu minulla on! Minulla on yhteensä 40 hammasta.

 Terveisin Nuppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti